Reila - keskiviikko 5.8.
Leirin päättäjäispäivä
Aamun sää oli yhtä harmaa ja haikea kuin leiriläisten mieli Reila-leirin päättäjäispäivänä. Kertoipa joku jo kolmena yönä nähneensä unta omasta sängystä.
Päivän verran on vielä edessä ohjelmaa, joka varmasti saa haikeat ajatukset kaikkoamaan. Tänään seikkailijat kisaavat seikkalijakisoissa ja vaeltajat koettavat keinolla millä hyvänsä päästä "Viettelysten saarelle".
(MK, PoTu)

Kuva: Katariina Laamanen
Seikkailijoiden kisat lähtivät käyntiin lennokkaasti Reila-torilla, jolla vartiot rakensivat puusta lentokoneen pienoismallin. Kaarinan Ristiritarien Musta Lilja –vartio (Joonatan Kajanto, Stian Vesterinen, Olli Kokko, Janne Jylhä ja Saku Valkila) oli ennen rakentanut muun muassa linnunpönttöjä.
Poikien mielestä lentokoneen rakentamisessa haastavinta oli rungon muoto sekä tarkat mitat. Pojat kertoivat kisojen olevan rauhaisat eivätkä stressanneet voitosta.

Kuva: Tauno Kuisma
Marttilan Marttien Legat-vartio (Tatu Lempiäinen, Matias Saarinen, Aaro Ojaniemi ja Jalmari kylämäki) pohdiskeli minkälainen karttamerkki vastasi mitäkin maastokuvaa.
Seikkailijakisat jatkuvat pitkälle iltapäivään vielä monien muiden rastien kuten jäistä pelastamisen ja solmujen merkeissä.
(AM, LoNu)

Kuva: Tauno Kuisma
Tarpojien Åland-ohjelmapisteessä tutustuttiin Ahvenanmaan ihmeisiin. Tarpojat paikkasivat polkupyöränkumeja ja kurkistivat vesikiikareilla vedenpinnan alle. Matias Mäntynen (Myrskypojat) etsi eläimiä "Itämeren" pohjasta.
Ohjelmapisteessä tarpojat saivat nähdä minkälaisia vaikutuksia Itämerellä tapahtuvalla öljykatastrofilla voisi olla. Pisteellä öljykatastrofi havainnollistettiin akvaariossa.
Lisäksi osallistujat pääsivät testaamaan tietojaan ja taitojaan "kestävä kehitys" -tietokilpailussa, jonka palkintona oli ahvenanmaalaisittain peruna.
(TJ, SLV)

Kuva: Toni Salminen
Reilan tiedotustiimin järjestämän Paras savuportti -äänestyksen tulos ratkesi tiistai-illan tuloslaskennassa. Kuvat kaikista savuporteita olivat olleet esillä parin päivän ajan Pinta-kahvilan seinillä, ja jokainen paikalle osunut oli näin voinut äänestää mieleistään savuporttia.
Äänestyksen voitti 50 äänellä Japetus-alaleirin Euphrosyne-savu, jossa majailevat Raision KilliNallit ja Vahdon Korvenkävijät. Toiseksi äänestyksessä tuli Phoenix-savu Hyperionista (28 ääntä) ja kolmanneksi Riger-savu Pandorasta (25 ääntä).
Äänestykseen osallistuneiden kesken arvottiin jäätelöä ja onnetar suosi Joonas Koivusta (Mustavuoren Sissit). Arvonnan voittaja saa noutaa palkinnon kahvila Pinnasta.

Kuva: Tauno Kuisma
Ohjelmailtoina on suurlavan edessä seissyt suuresti elehtien kaksi tummiin vaatteisiin pukeutunutta naista, jotka eivät varmasti ole jääneet keneltäkään huomaamatta. Kyse on viittomakielen tulkeista, jotka ovat tulkanneet lavan tapahtumia viittomakielisille leiriläisille.
"Viittomakieleen kuuluu olennaisena osana visuaalisuus ja koko kehon täytyy elää viittoman mukana", kertovat viittomakielen tulkit Sini Ossok ja Satu Marku. Tulkin tehtävänä on välittää koko tunnelma eikä pelkästään vain puhetta, he lisäävät.
Viittomakieliset vaeltajatytöt Laura Lindvall, Aino Hakala ja Aino Laiho (Ahertajat) ovat samaa mieltä. Iloisista asioista pitää kertoa iloisilla eleillä, surullisista puolestaan surullisilla.

Vaeltajatytöt viittovat "Reila".
Kuva: Marulla Koponen
Tulkkien työ ei ole jäänyt pelkästään suurohjelmiin, vaan he ovat kulkeneet leiriläisten mukana kaikissa ohjelmissa. "Tulkit on otettu Reilalla hienosti huomioon ja meille on tarjottu hyvät puitteet työntekoon," Sini kiittelee.
Myös yleinen asenne viittomakielisiin on leirillä ollut positiivinen. "Lapset ovat opetelleet viittomia tulkkien viittomista seuraamalla ja uskaltautuneet myös esittelemään taitojaan," Satu kertoo.
(MK, PoTu)

Kuva: Marikki Impivaara
Vaeltajien viimeinen ohjelma sijoittui "Viettelysten saarelle", jonne kukin matkusti omalla tyylillään. Suosituimmaksi tyyliksi nousi uiminen, mutta uimareitten joukossa nähtiin myös kumivene sekä useita uimapatjoja kuljettamassa vaeltajia saarelle.

Kuva: Marikki Impivaara
Kivikkoiseen saareen oli vaeltajia varten kätketty ruuanlaitto- ja soihdun tekovälineitä, joita vaeltajat ansaitsivat suorittamalla erilaisia tehtäviä. Takaisin mantereelle päästyään vaeltajat tekivät ruuan ja soihdun ansaitsemistaan tarvikkeista. Ohjelma huipentui vaeltajalupauksen antoon.
(KL, UET & HG, SaKi)
Suuren leirin ruokahuolto on aina vaativa tehtävä, ja koko leiri riippuu siitä. Reilalla keittiöiden väki on kuitenkin onnistunut tehtävässään, sillä ruokaa on ollut tarpeeksi ja se on ollut täyttävää.

Kuva: Tuomas Juhantila
"Ihan kohtuullisen hyvin on mennyt," toteaa Oberonin ja Pandoran alaleirikeittiöiden pomo Lauri ”Läski” Katiskoski. Kaksi alaleiriä kattavan keittiön ruokittavana on noin 1300 nälkäistä suuta, joten puuhaa riittää.
Hommia Läskin Hell’s Kitchenissä paiskii kuusi henkeä, mutta kiireisinä tiskausaikoina jopa 15 henkeä. "1300 henkeä ruokkiva keittiö ei ole sen isompi homma kuin 500 hengenkään keittiö," Lauri toteaa. "Ruokaa vain tehdään vähän isompia määriä ronskimmalla otteella," hän sanoo.
(TJ, SLV)

Kuva: Toni Salminen
Keskiviikko ja koko jo kahdeksan päivää kestänyt Reila-leiri huipentui leirin päättäjäisiin. Jo leiriläisen kirjassa oli leiriläisiä varoitettu, että "kameroita on kaikkialla". Niinhän suurelta videoscreeniltä saatiin illan aikana katsella videopätkiä sekä satoja valokuvia leirin ajalta. Naurua ja riemunkiljahduksia kuului aina sieltä, missä leiriystävä tunnistettiin kuvista.

Kuva: Matti Kreivilä
Illan avasi videolla esiintynyt Vappu Pimiä, joka pian luovutti juontovuoron lavalle saapuneille Suelle ja Pamille. Nämä kaksi hehkeää hopeaisiin asuihin pukeutunutta juontajaa johdattivat pudotusuhan alla olevan yleisön tosi-Tv-kilpailun läpi. Ohjelmanumeroiksi eli viikkotehtäviksi oli valittu suosikkileikkejä eri ohjelmapisteistä sekä tietenkin iltaan kuuluivat leirilaulu ja -huudot.

Kuva: Matti Kreivilä
Ohjelman alkupuolella lavalla kävivät myös leirinjohtaja Elina Pekkarinen, piirinjohtaja Aleksi Heikkilä ja leirin suojelija Leena Hoikkala, jotka esittivät kiitoksensa leirin tekijöille ja tukijoille sekä kaikille leiriläisille.
Haikeutta oli aistittavissa, kun leiriläiset taas lähtivät kohti savuja. Viimeinen leiripäivä oli takana ja enää yksi ilta yhteistä aikaa leiriystävien kanssa. Huomenna alkaa matka kohti monia koteja, mutta ei ihan vielä...

Kuva: Matti Kreivilä
(MK, PoTu)