Reila 09 - Reila - torstai 30.7.
ETUSIVU
Palaute
Löytötavarat
Loput leirituotteet
Leiriblogi
Kuvia leiriltä
Leirilehti Reila-Mail
Raksa - lauantai 25.7.
Raksa - sunnuntai 26.7.
Raksa - maanantai 27.7.
Raksa - tiistai 28.7.
Reila - keskiviikko 29.7.
Reila - torstai 30.7.
Reila - perjantai 31.7.
Reila - lauantai 1.8.
Reila - sunnuntai 2.8.
Reila - maanantai 3.8.
Reila - tiistai 4.8.
Reila - keskiviikko 5.8.
Reila - torstai 6.8.
Purkuleiri 7.8.2009
Alueen luovutus 9.8.2009
Viimeksi muuttuneet sivut
Reila-tiedotus

Reila - torstai 30.7.

Sudenpennut saapuvat Reilalle
Ensimmäisen leiriyön jälkeen aurinko nousi lähes pilvettömälle taivaalle - päivästä näyttäisi jälleen tulevan oivallinen uusille seikkailuille. Lipunnnoston ja aamupalan jälkeen pyörähtivät tarpojien ohjelmat ensimmäistä kertaa käyntiin. Samoajat ja vaeltajat puolestaan aloittivat leirinsä erilaisilla palvelutehtävillä vaikkapa muonituksen tai huollon toimissa.
Kuva: Toni Salminen
Alastaron Jyvästen sudenpentujen jono kulki torin halki kohti omaa Ceres -savuaan Japetus - alaleirissä. Sudenpentujen saavuttua Reilaan on leirin vahvuus tällä hetkellä yli 2500 partiolaista.
Kuva: Marulla Koponen
Australialainen kenguru, nimeltään Kerttu, loikoili riippumatossa odotellen sudenpentuja omalle ohjelmapisteelleen. Kerttu lupasi tarjota oikeaa "kengurumeininkiä" kaikille innokkaille sudareille, jotka seuraavien päivien aikana tulevat vierailemaan hänen luonaan.
Kuva: Marikki Impivaara
Raision KilliNallien Inka Wihervuori veisteli sudenpentujen Australia-ohjelmassa bumerangia. Veistelyn jälkeen bumerangia vielä vähän hiottiin ja lopulta sen sai koristella haluamillaan väreillä.

Inkan partioystävät Essi Anttila ja Peppi Palmroth olivat innoissaan alkaneesta leiristä. "Kaikki on ollut kivaa", sanoivat tytöt yhdestä suusta, vaikka vielä kotona leirille lähtö oli vähäsen jännittänyt Japetus -alaleirin Euphrosyne-savussa asustavia sudenpentuja. "Erityisesti ruoka oli hyvää," lisäsi Ella pienen tuumaushetken jälkeen.
Kuva: Marulla Koponen
Torin laidalla sijaitsevat kahvila Pinta ja kauppa Pohja avasivat ovensa virallisesti tänään torstaina. Molemmat ovat täst'edes avoinna päivittäin leirin loppuun saakka. Kahvilasta saa joka päivä tuoretta pullia ja munkkeja, joista jälkimmäiset katosivat parempiin suihin vinhaa vauhtia.

Tunnelma kahvilassa oli puolilta päivin melko rauhallinen, mutta pieniä jonoja oli aamupaivällä jo syntynyt, kertoivat kahvilatyöntekijät Enni Heikintalo (Nakkilan Partiolaiset) ja Tuulia Lahtinen (Teljän Partio). Tuulia on Reilalla vaeltajana, joka suorittaa palvelutehtäväänsä kahvila Pinnassa.

Pohja -kaupan puolella karkit ja sipsit kävivät kaupaksi ja juuri leirille saapuneet sudenpennutkin olivat karkkihyllyn herkut jo löytäneet. Kaupan ovella oli käyty kolkuttelemassa jo tiistai-iltana, jolloin makeannälkäisille oli suotu hetki kaupassa asiointiin jo hieman etukäteen.
(MK, PoTu)
Kuva: Helena Grönblom
Tarpojien vauhdikkaalla Grönlanti-ohjelmapisteellä harjoitellaan vedessä pelastumista. Aamupäivän kuivaharjoittelun jälkeen päästään tositoimiin noin 20 asteiseen meriveteen. Puolet tarpojista kiipeää 45 ihmistä kantavalle pelastuslautalle muiden opetellessa ryhmäkelluntaa. Rastihenkilö Rami Rapo (Kuusiston Linnanyrjänät) kertoo harjoittelun helpottavan tositilanteessa toimimista, vaikka sääolosuhteet eivät aina ole yhtä hyvät kuin Reilalla tänään.
(HG, SaKi)
Kuva: Tauno Kuisma
Päivän kohokohta oli sanomattakin leirin avajaiset, jotka pidettiin luonnonkauniilla paikalla Kyyhkärännokan kärjessä. Jokainen leiriläinen sudenpennusta aikuiseen oli saapunut paikalle pitkässä kulkueessa. Ja jokainen paikallaolija pääsi mukaan jännittävään peliin heittämällä jättimäistä noppaa.

Alaleirien tunnuselämet olivat pelinappuloina ja toimivat sitten nopan osoittaman tehtävän mukaan. Tehtävien suorittamiseen pääsivät osallistumaan myös leiriläiset huutamalla ja laulamalla sekä toimimalla tietokilpailussa apujoukkona.
Kuva: Marikki Impivaara
Kuva: Toni Salminen
Australia-aiheisen tietokilpailun tuoksinassa maskottieläimet vastasivat paikalle saapuneen australialaisen rouvan kysymyksiin. Rouva oli ottanut leirille mukaan myös kaksi lemmikkikrokotiiliaan, joista toinen oli jo ehtinyt karata...

Leirille ottaa osaa myös joukko sisupartiolaisia, joita varten avajaisillan ohjelma tulkattiin viittomakielelle.
(MK, PoTu)
Kuva: Petri Hakosalo
Reila-leirin suojelija, Pyhärannan kunnanjohtaja Leena Hoikkala saapui leirin avajaisiin pitkin leirinturvan muodostamaa näyttävää ja kohteliasta kunniakujaa. Avajaispuheessaan suojelija toivotti kaikki leiriläiset tervetulleiksi Pyhärantaan ja Reilaan sekä julisti Reila-leirin virallisesti avatuksi.

Leirin suojelija Leena Hoikkala ihasteli nuorten partiolaisten intoa ja avajaisten reipasta ohjelmaa. Erityisen vaikuttunut suojelijamme oli leirijärjestelyjen laajuudesta ja toimivuudesta. Iloksemme suojelijamme vierailee leirillä vielä myöhemminkin leirin aikana.
Kuva: Jyrki Tuominen
Avajaisten jälkeen leirinjohtaja Elina Pekkarinen luovutti Reila-leirin suojelijalle, kunnanjohtaja Leena Hoikkalalle Reila-leirin leirimerkit, Leiriläisen kirjan sekä leirin kaikkien ikäkausien tunnukset. Samalla leirinjohtaja lausui suojelijallemme partiopiirin, leiritoimikunnan ja kaikkien leiriläisten lämpimät kiitokset suojelijan jo tähän asti leirin ja leiriläisten hyväksi tekemästä työstä ja arvokkaasta tuesta.
Leirin perjantai sarasti sateisen harmaana, vaikka vielä ei satanutkaan. Kaikkien ennusteiden mukaan näyttää siltä, että päivän aikana suoritetaan voimallisia maapölyn torjuntatoimenpiteitä, mikä ainakin kuullostaa positiivisemmalta kuin rankkasateesta puhuminen.
Kuva: Jyrki Tuominen
Tiedotuksen yöpartio tarkasti Reilan johtajahuollon johtajakahvilan torstain ja perjantain välisenä yönä klo 02.42. Todellakin! Leirin työläisiä yötä päivää 24h palveleva kahvila tarjosi yöpalaa myös aamuöiselle tiedottajalle. Tiskin takana (lähes yötäpäivää) palveli Ville Pörsti ja taustalla valvoi Mikke Ojala, molemmat Ulvilan Eräpojista.
(JT, TuMe)
Tätä sivua on muokattu viimeksi ma 10.8.2009 klo 0:48 - Tulostettava versio
Reila 09 • Lounais-Suomen Partiopiirin ensimmäinen piirileiri Pyhärannassa 29.7. - 6.8.2009