Reila - tiistai 4.8.
Ihana kirkas aurinko herätti leiriläiset jälleen uuteen päivään. Tänään tiistaina seikkailijat ja tarpojat kiertävät ohjelmapisteissään ja samoajat lähtevät vaeltamaan yön yli kestävälle haikilleen. Illalla leirissä olevat partiolaiset viettävät savujen iltoja.

Kuva: Toni Salminen
Seikkalijoiden Madagaskar-ohjelmapisteellä vedettiin köyttä suuntaa jos toiseen lippukunnat sulassa sovussa sekaisin.
Tarpojien Siperia-ohjelmapiste aloitettiin rakentamallla plokit. Kunkin vartion piti aamupäivän aikana saada valmiiksi kaksi paria plokeja, joita tarvittaisiin myöhemmin taljan rakentamisessa.

Kuva: Marulla Koponen
Taljaa taas tarvittiin nostamaan avaruudesta pudonnutta suurta hohtavaa kiveä, jonka alle oli jäänyt pieni pala radioaktiivista metallia. Säteilyvaaran takia meteoriitin lähelle ei voinut mennä ja niinpä kiven yläpuolelle rakennettiin kolmijalka, johon talja asennettiin. Taru Salo, Riina Ojala ja Enni Lehtonen (Nuotiotytöt) käyttivät keppejä apuna saadakseen meteoriitin taljan verkkoon. Näin avaruuskiveä pystyttiin nostamaan sen verran, että radioaktiivinen ja magneettinen metallinpala löytyi.
Ohjelmapisteessä tarpojat rakensivat myös omat kompassit ja kokeilivat vartioittain suunnistamista niiden avulla.
(MK, PoTu)
Our task was to taste a selection of the Finnish snacks available in the camp cafe. We had to talk about the appearance, consistency, flavour, smell and size of the food. While doing this task, we discovered that we like many of the chosen items which we would otherwise never have tried.
Tehtävämme oli maistella suomalaisia naposteltavia, joita leirikahvilassa on tarjolla. Tarkoitus oli arvioida niiden ulkonäköä, rakennetta, makua, hajua ja kokoa. Tehtävän aikana saimme huomata pitävämme monista testaamistamme naposteltavista, joita muuten emme olisi edes maistaneet.

Pulla
The pulla bun was too small! It was so tasty with a cinnamon tang, which we liked very much. However, somebody found a whole cinnamon clove, which was not so nice. Overall, we gave this a 5\5
Pätkis bar
This smelt very minty and nice and had a soft, smooth middle, making it enjoyable to eat. Although, we thought that the appearance was also slightly boring and needed more decoration, but it did taste nice! Overall, we gave this a 3.9\5 ...
Lakritsi
We know that this is very popular in Finland however, this was our least favourite. We could compare the flavour to mouth wash. It was very chewy and sticky. We think it should be banned, so we gave it a -10\5 but if you like it then you can have ours!
Pulla
Pulla oli liian pieni! Pidimme erityisesti kanelin tuoksusta ja mausta. Annoimme pisteitä 5/5.
Pätkis-patukka
Tuoksu oli minttuinen ja patukka oli mukavan pehmeä syödä. Silti patukan ulkonäkö oli mielestämme hieman tylsä ja kaipaisi lisäkoristusta. Annoimme pisteitä 3,9/5.
Lakritsi
Tiedämme tämän olevan hyvin suosittua Suomessa, mutta silti se jäi testin viimeiseksi. Voisimme verrata sen makua suuveteen. Se oli myös sitkeä ja tahmea. Mielestämme lakritsi pitäisi kieltää kokonaan, joten se sai pisteitä -10/5, mutta jos joku lakritsista pitää, saa hän syödä meidänkin osamme.
(The writers are English trackers who participated Reila camp.
Kirjoittajat ovat englantilaisia samoajia, jotka ottivat osaa Reila-leiriin.)

Kuva: Tauno Kuisma
Juho Vainio sai tarpojien Grönlanti-ohjelmapisteellä pukea ylleen vanhan ja vähän jo rapisevankin sukelluspuvun.

Kuva: Liisa Lundell
Vaeltajien Suomi-projekti toteutettiin Uudessakaupungissa: tutustuminen uuteen paikkaan kotimaassa on osa vaeltajien ikäkausiohjelmaa.
Kaupunkiretkellä 18–22-vuotiaat saivat palvella vanhuksia, tutustua uuteen urheilulajiin norsupalloon, vierailla Bonk-museossa sekä pohtia partion arvoja.
(LL, RK)

Kuva: Matti Kreivilä
Reilan tiedotustiimi heittäytyi iltamyöhään hetkeksi vapaalle - kuvaaja ei silti jätä kameraansa toimettomaksi.
(MK, PoTu)