Reila 09 - Reila - maanantai 3.8.
ETUSIVU
Palaute
Löytötavarat
Loput leirituotteet
Leiriblogi
Kuvia leiriltä
Leirilehti Reila-Mail
Raksa - lauantai 25.7.
Raksa - sunnuntai 26.7.
Raksa - maanantai 27.7.
Raksa - tiistai 28.7.
Reila - keskiviikko 29.7.
Reila - torstai 30.7.
Reila - perjantai 31.7.
Reila - lauantai 1.8.
Reila - sunnuntai 2.8.
Reila - maanantai 3.8.
Reila - tiistai 4.8.
Reila - keskiviikko 5.8.
Reila - torstai 6.8.
Purkuleiri 7.8.2009
Alueen luovutus 9.8.2009
Viimeksi muuttuneet sivut
Reila-tiedotus

Reila - maanantai 3.8.

Leirin kohokohta - Suuri iltanuotio

Maanantai-iltana kokoontuvat kaikki leiriläiset suurelle iltanuotiolle. Kenties pääsemme jälleen kurkistamaan salaperäiseen arkkuun?

Ennen iltaa ehtii Reilalla tapahtua paljon: seikkailijat pääsevät tositoimiin ja kiertämään ensi kertaa omia ohjelmapisteitään. Tarpojista osa lähtee haikille toisten jäädessä leirin ohjelmapisteille. Vaeltajat puolestaan pakkasivat reppunsa jo aamutuimaan ja lähtivät toteuttamaan ikäkausiohjelmaansa kuuluvaa Suomi-projektia leirin ulkopuolelle.
Kuva: Tauno Kuisma
Seikkailijoiden Australia-ohjelmapisteellä tehtiin osin huovuttamalla, osin polttamalla hienot kengurumerkit vaikkapa huiveihin ripustettaviksi. Jouko Salonen ja Ilkka Jokiniemi (Marjatat ja Mikon Pojat) esittelivät omia valmiita merkkejään.
Kuva: Tuomas Juhantila
Seikkailijat pääsivät Inkan Aarre –ohjelmapisteessä tutustumaan inkojen kulttuuriin. Pisteessä opittiin inkojen metallinkäsittelytaitoja rakentamalla rautalangasta onnenamuletti huiviin kiinnitettäväksi.
"Ei oo ihan helppoa," totesivat onnenamuletteja rakennelleet Raision KilliNallien seikkailijatytöt Noora Jansson, Iiris Hongisto, Sofia Rihko, Johanna Heilä, Viivi Himberg ja Sonja Korpinen. Lopulta amuletit kuitenkin valmistuivat, ja hienojahan niistä tuli.

Lisäksi seikkailijat harjoittelivat Quipu-, eli solmukirjoitusta. Mitä enemmän solmuja, sitä enemmän asiaa. Ehtipä osa letittämäänkin naruja väliajalla.

(TJ, SLV)
Kuva: Marulla Koponen
Aamupäivällä Reila-torilla saattoi törmätä eräänlaisiin musiikkivideokuvauksiin. Englantilaiset samoajatytöt lauloivat "Ketun lailla" -leirilaulua leiritiedotuksen kuvatessa videota nauhalle. Lauluhan tietysti laulettiin suomeksi.

In the morning some could have seen one kind of music video shooting at the Reila Plaza. The group of English trackers sang the camp song "Ketun lailla" and the Reila reporting team recorded it. The song was sung in Finnish, of course.
(MK, PoTu)
Kuva: Kris Loimaala
Tarpojien Lähi-itä toimintapisteellä käsiteltiin suvaitsevaisuutta ryhmissä keskustellen muun muassa maahanmuuttajien syrjinnästä ja pakolaisuuden syistä sekä miten suvaitsevaisuus ja sen puute näkyvät arkielämässä ja ihmisten asenteissa.

Pisteen toisella rastilla tehtiin näytelmiä valmiiksi annettujen tilanteiden perusteella, kuten ulkomaalaisen ystävän läksiäisjuhlat sekä Iranista pakolaisena lähteneen miehen saapuminen turvapaikanhakijaksi. Näytelmät olivat hauskoja ja opettavaisia, vaikka aiheet käsittelivät muun muassa toiseen kohdistuvaa syrjintää ja ennakkoluuloja.
(KL, MaTä)
Kuva: Liisa Lundell
Vaeltajat saivat sunnuntai-iltana rentoutua keskenään. Johtajahuollon kahvila oli varattu Brasilia-teemajuhliin, joissa opeteltiin samban alkeita ja kuunneltiin mainiota kitaraesitystä bändiltä nimeltä ”Bändi joka ei koskaan tullut”. Teltassa oli mahdollista tutustua myös muun muassa Suomen Punaisen Ristin veripalveluun.

Samaan aikaan toisaalla tapasivat myös vaeltajaluotsit omassa kahvittelutuokiossaan. Kourallinen innokkaita luotseja oli saapunut paikalle kysymyksineen, johon cafén vetäjät Mari Sundell (Paraisten Merikotkat), Aki Melvas (Salon Leiriveikot) sekä Silja Pietikäinen (Kajaanin Korvenkävijät) antoivat vastauksia, mutta laittoivat myös luotsit itse keksimään sopivia ratkaisuja.
(LL, RK)
Kuva: Matti Kreivilä
"Käveltiin ja käveltiin ja sitten vielä käveltiin," totesivat tarpojat haikillaan Rihtniemen maisemissa. Mietoisten Kolopuuntinttien haikkivartion matka sujui laulellen joutuisasti.

Tarpojat tekivät Reilalla haikin kahdessa osassa, ensimmäiset perjantaista lauantaihin ja toiset maanantaista tiistaihin. Haikki toteutettiin Nahkaliljavaelluksena. Eli aikaa oli vuorokausi, kannettavana vähintään 8 kiloa ja haikilta jokainen piti päiväkirjaa sekä omista tuntemuksistaan että luontohavainnoistaan. Tarpojat olivat valinneet matkoikseen joko 20 tai 40 kilometriä.
Kuva: Matti Kreivilä
Juomapisteelle pysähtyneet Ketut-vartion jäsenet Salla Pennanen, Pihla Numminen ja Petra Vahtera (Tornipääskyt) tutkivat kartasta edessä olevaa reittiä.
(AM, MK)
Kuva: Petri Hakosalo
Kuuman iltapäivän virkistykseksi moni leiriläinen pulahti polskuttelemaan viilentävään mereen leirin uimarannalla.
Kuva: Petri Hakosalo
Johtajien virkistymis- ja rentoutumispaikkana on ykkösenä listalla leirin sauna, joka sijaitsee työleirin lähettyvillä Soukossa. Itsekin saunaa rakentamassa ollut ja löylyistä tavoitettu Olli-Pekka Hongisto (Mellilän Menninkäiset) yritti välittää kylpijöiden tunteita kertoessaan kuulemistaan "ylitsevuotavista kiitoksista". Monelle johtajalle sauna sekä lämmin suihku tarjoavat edes pienen hetken hengähdystauon alaleirielämän vilinästä.

Saunan puhtaina toimituksessa piipahtaneet Laura Mäki ja Henna Toivonen (Kaarinan Korpiklaani) kehuivat Reila-leirin saunaa "parhaaksi leirisaunaksi ikinä". Suuri kiuas antaa samoajatyttöjen mukaan mahtavat löylyt. Virkistynein mielin neitoset jatkoivat matkaa tehtäviensä pariin Stardust-savuun.
(MK, PoTu)
On the site of Reila '09, there is a museum containing a small selection of traditonal Finnish Scouting treasures, from a local Scouting museum which is located in Turku. The museum on camp offers a brief history of the scouts of Finland; which began in 1909 on Aland island and spread around the country via the coast to large towns.

Reila-torin varrella sijaitsee museo, jonne on tuotu pieni kokoelma suomalaisia partioaarteita Turun Partiomuseosta. Leirillä olevassa museossa esitellään lyhyesti suomalaisen partion historiaa, joka sai alkunsa 1909 Ahvenmaalla ja levisi sieltä suuriin kaupunkiin mantereelle.
We visited the museum and were amazed to find an array of interesting artefacts including complex rope knots, historic photographs, traditional badges, medals and scarves, patrol diaries and belts. The most impressive item was a Matinjousi crossbow which is used as a prize for competitions.

Vierailimme museossa ja saimme hämmästyneinä löytää kiinnostavan kokoelman erilaisia esineitä, esimerkiksi monimutkaisia solmuja, historiallisia valokuvia, perinteisiä arvomerkkejä, mitaleja ja huiveja, vartioiden päiväkirjoja ja vöitä. Kaikista vaikuttavin esine oli Martinjousi, jota oli käytetty kilpailupalkintona.
(The writers are English trackers who participated Reila camp.
Kirjoittajat ovat englantilaisia samoajia, jotka ottivat osaa Reila-leiriin.)
Kuva: Tauno Kuisma
Suurlavalla järjestettiin maanantai-iltana spektaakkelimaisen suuri iltanuotio, joka keräsi kaikki reilaajat yhteen. Ohjelmassa oli huimaavan hauska retki halki maailman.

Matka aloitettiin Paavo Nurmen kantamalla iltanuotiotulella, ja kohta lavan salaperäisestä arkusta nousikin jo Pyhä Yrjö. Hetken kuluttua kuvaan astuivat Star Wars -tähtemme Prinsessa Leia ja Luke Skywalker. Heillä oli mukanaan tärkeä viesti, joka piti viedä partiolaisille.
Kuva: Toni Salminen
Matkan varrella käytiin muun muassa Las Vegasissa tapaamassa Elvistä. Ja koska Vegasissa kaikki on mahdollista, vihittiin Prinsessa Leia ja Pyhis, eli Pyhä Yrjö, itse Elviksen toimesta. Lopulta päästiin perille ja B-P saapui lukemaan tuodun viestin paikalle kokoontuneille partiolaisille.
Kuva: Toni Salminen
Loppuhuipennukseksi muodostettiin kaikkien yhteinen sisarusrivistö ja laulettiin ilta-auringon loisteessa.
(TJ, SLV)
Kuva: Marikki Impivaara
Keskiyöllä soitinyhtye Lilja soittaa ja Soukon johtajahuollossa tanssit jatkuvat...
(MK, PoTu)
Tätä sivua on muokattu viimeksi ma 10.8.2009 klo 0:49 - Tulostettava versio
Reila 09 • Lounais-Suomen Partiopiirin ensimmäinen piirileiri Pyhärannassa 29.7. - 6.8.2009